ÄÄNESTYS ON PÄÄTTYNYT
TORSTAIKLASSISET-TYÖRYHMÄ
Olemme Torstaiklassiset-työryhmä, muusikkopariskunta Jari Tyni ja Katja Aminoff-Tyni, ja ideoimme ja tuotamme tasokkaita klassisen musiikin konsertteja iisalmelaisille. Torstaiklassiset-konserttisarja käynnistettiin kokeiluluonteisesti syksyllä 2012. Ennen tätä klassisen musiikin konsertteja oli harvakseltaan, eivätkä ne tuntuneet löytävän ihmisiä. Sarjan alkuideana ja tavoitteena oli tarjota konsertteja säännöllisesti, tavoittaa musiikin ystäviä paremmalla markkinoinnilla ja kasvattaa uutta kuulijasukupolvea yhteistyössä Ylä-Savon musiikkiopiston kanssa. Nyt tämä kokeilu on jatkunut jo kaksitoista vuotta ja voimme iloiten todeta, että Torstaiklassisista on tullut kiinteä osa iisalmelaista elämää.
Torstaiklassiset-sarjaa rahoittavat Iisalmen kulttuuritoimi ja Ylä-Savon musiikkiopisto, mutta me pyöritämme sarjaa talkoohengessä – rakkaudesta klassiseen musiikkiin. Tehtäviimme kuuluvat esimerkiksi yhteydenpito esiintyjiin, sopimukset, majoitukset, salien varaukset, flyygelin viritysten tilaukset, mainosten teko ja niiden levittäminen (myös sähköisesti), muusikoiden kuljettaminen, salien järjestäminen, käsiohjelmamateriaalin koonti ja ohjelman teko, sivunkääntäjänä toimiminen ja korvaavien silmälasien etsintä barokkiorkesterin sellistille, jos omat jääneet kotiin Helsinkiin. Kaiken tämän olemme opetelleet ja oppineet vuosien varrella vain tekemällä.
Torstaiklassiset-sarjassa esiintyy suomalaisia huippumuusikoita, paikallisia ammattilaisia ja onpa välillä nähty myös kansainvälistä väriä. On ollut loppuunmyytyjä kamarimusiikkikonsertteja ja kirkot täyttäviä Requiem-konsertteja, torikonsertteja ja niitä pienempiä, elämää ja arkea piristäviä konsertteja. Toiminta ja sen jatkuvuus ovat ainutlaatuisia tämän kokoisessa kaupungissa Suomessa. Torstaiklassiset tiedetään eri puolilla Suomea, ja Iisalmesta on alettu puhua kulttuurimyönteisenä kaupunkina. Toivomme, että olemme omalla pienellä siivullamme tehneet Iisalmesta paremman paikan olla ja elää.
Seuraa Torstaiklassiset -konsertteja Facebookissa:
Facebook
IN-TEATTERI
Teatterintekemiseniloa Iisalmessa – jo 45 vuotta!
IN-teatteri, alkuperäiseltä nimeltään Iisalmen nuorisoteatteri perustettiin vuonna 1979. Hyvin pian perustamisen jälkeen teatteri muodostui kaikenikäisten teatterinystävien yhteisöksi, joten nimi muutettiin IN-teatteriksi vuonna 1999.
IN-teatteri on tehnyt yleisölle tutuksi monipuolisen kattauksen niin arvokkaita klassikoita, kuin myös näytelmävalikoiman uusia helmiä. Tunnetuimpina teoksina monen katsojan mieleen nousevat ensimmäisinä Minna Canthin nuoruusvuosista kertova Rouva C. sekä Jyri Paretskoin energinen, samannimisen kirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuva nuortennäytelmä, Shell’s Angles.
Viime vuosina teatteri on laadukkailla näytelmillään vastaanottanut useita palkintoja ja huomionosoituksia. Jyväskylän Harrastajateatterikesän ammattilaisraati myönsi tapahtuman pääpalkinnon sekä useita kunniamainintoja IN-teatterille “yhteiskunnallisesti tärkeästä ja sielukkaasta Rouva C.-esityksestä” elokuussa 2023. Iisalmen sivistys- ja hyvinvointilautakunta palkitsi teatterin Kulttuurin tunnustuspalkinnolla joulukuussa 2023 “korkealaatuisista teatterituotannoista sekä aktiivisesta työstä nuorten teatteriharrastuksen mahdollistamisesta Iisalmessa” joulukuussa 2023. Edellisten vuosien merkittäviä näytelmiä ovat olleet Lokki, Badding, Vaimoni on toista maata, Jäniksen vuosi, Myrskyluodon Maija ja Koljonvirta.
Tänä vuonna teatteri juhlii 45-vuotista matkaansa ihmeellisen teatteritaiteen maailmassa. Toiminnassa on tulossa 2 uutta produktiota Shell’s Angles 2 Kalajoen hiekat (ensi-ilta joulukuussa 2024), missä mukana lähes 30 nuorta sekä toinen draamallinen näytelmä keväälle 2025.
Seuraa In-teatteria somessa ja verkossa:
Instagram
Facebook
Kotisivut
Iisalmen Peli-Karhut
Iisalmelainen yhteisöllisyyden tekijä ja ihmeiden luoja
Iisalmen Peli-Karhut on vuonna 1966 perustettu jääkiekkoseura. Pitkän historiansa aikana IPK:n edustusjoukkue on pelannut perus- ja piirisarjaa, III- ja II-divisioonaa, Suomi-sarjaa sekä Mestistä. Kauden 2016 päätteeksi IPK juhli Suomi-Sarjan mestaruutta ja nousi Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Mestikseen. Kahdeksan vuotisen Mestis-historiansa aikana IPK on edennyt pudotuspeleihin 6 kertaa, joista saldona pronssimitali vuonna 2021 ja viime keväänä 2024 jännittävien vaiheiden jälkeen voitettu Mestis-mestaruus täydessä Kankaan Montussa.
Iisalmen Peli-Karhut kantaa vastuuta urheiluseurana seutukunnallisesti lasten, nuorten, perheiden ja vanhusten hyvinvoinnista monessa muodossa. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat IPK:n joka vuotinen Karhu ei kiusaa -kiertue kaupungin alakouluissa, jossa edustusjoukkueen pelaajat kohtasivat menneellä kaudella yli 1500 paikkakuntalaista lasta ja nuorta sekä Karhun Kellarilla tiistaisin järjestettävä ikäihmisten kokoontumispaikka, joka on kerännyt parhaillaan lähes 150 ikäihmistä paikan päälle.
Unohtaa ei myöskään voi vuosittain pelattavaa IPK:n edustusjoukkueen Karhun Kosketus- ilmaispeliä, jonka ovat mahdollistaneet seuran yhteistyökumppanit. Tuosta pelistä saaduilla varoilla on mahdollistettu monen lapsen, nuoren ja perheen mahdollisuutta jatkaa mukavaa harrastusta sekä unelmaa kohti tähtitaivasta.
Suurta valtakunnallista huomiota kaudella 2023–2024 herättänyt Iisalmen Ihme, IPK on osoittanut toiminnallaan olevansa koko kaupungin ja Ylä-Savon juureva yhteisöllisyyden luoja ja vahva yhteistyöntekijä. Me- hengen vaalijana, alueen ja kaupungin puolesta puhujana sekä ihmeiden luojana aiomme toimia tulevaisuudessakin.
Me olemme IPK – Me olemme Iisalmi – Me olemme Ylä-Savo
IPK somessa:
Instagram
Facebook
Tiktok
X (Twitter)
Youtube
LEENA “LETTU” JUNTUNEN
Leena on lähialueidensa lämminsydämisin auttaja. Leenan lapsuudenkodissa oli pieni kyläkauppa, jossa Leena auttoi kuljettamalla tavaroita asiakkaille. Lisäksi hän vei postia naapureille koulupäivien jälkeen. Leena on myös tehnyt pitkän työuran Iisalmen putkiasennuksen yrittäjänä, joten kova työ ja muiden asettaminen itsensä edelle ovat Leenalle tuttua.
Urheilu on aina ollut Leenalle tärkeää. Leena on hiihtänyt koko elämänsä ajan, ollut mukana Pahkan hiihto- ja yleisurheilutoiminnassa ja voittanut viestihiihdossa SM-pronssia. Vielä nykyäänkin Leena auttaa vapaaehtoistyössä lastenlastensa urheiluseuroissa, kuten Klubi 36:ssa ja Visassa.
Maanpuolustuskin on ollut Leenalle sydämen asia. Leena toimii aktiivisesti maanpuolustusnaisissa ja Lotta-järjestössä. Hän käy säännöllisesti joka joulu seisomassa kunniavartiossa Iisalmen ja Sonkajärven sankarihaudoilla. Leena piti huolta myös sotaveteraani-isästään tämän elämän viimeiset 15 vuotta.
Leena tunnetaan varmasti parhaiten letunpaistotaidoistaan, mutta moni ei välttämättä tiedä vapaaehtoistyön olleen vahvasti letunpaiston takana. Yhä edelleen 75-vuotiaana Leena on lukuisissa tapahtumissa ja yhdistysten kokoontumisissa mukana auttamassa ja paistamassa tyrmäävän hyviä perinteisiä muurinpohjalettujaan. Hän on ollut mukana Marttojen toiminnassa yli 60 vuotta ja hänet palkittiin vastikään vuoden kahvittaja-Marttana. Hän on myös ollut järjestämässä tonttupolkua Iisalmen Mansikkaniemellä ja naisten viikon tapahtumia torilla. Lettu-Leenalle elämässä tärkeintä on perheen, läheisten ja Iisalmen seudun hyvinvointi, mikä näkyy yhä edelleen kaikessa hänen tekemisessään.
Lettu-Leenan somekaveriksi löydät täältä:
Facebook
Instagram
GENELECIN AKUSTIIKKATIIMI
Innovaatiota ja totuudenmukaista ääntä
Olemme Genelecin akustiikkatiimi. Genelec on iisalmelainen perheyritys, joka tunnetaan huippuluokan äänentoistoratkaisuistaan. Meillä on vahva sitoutuminen kestävään kehitykseen ja totuudenmukaiseen ääneen. Työssämme yhdistämme tieteellisen tutkimuksen ja käytännön kokemuksen ainutlaatuisella tavalla, mikä mahdollistaa maailmanluokan äänenlaadun tuomisen studioihin, asennuskohteisiin ja kotiympäristöihin.
Tekemisemme ytimessä on halu ymmärtää ja hallita äänen käyttäytymistä tilassa, mikä vaatii syvällistä akustista osaamista ja luovaa ongelmanratkaisukykyä. Tiimissämme on monipuolista osaamista akustiikan, sähkötekniikan ja äänisuunnittelun aloilta. Teemme uraauurtavaa työtä audioalalla, emmekä pelkästään suunnittele kaiuttimia vaan koulutamme myös asiakkaita ja alan ammattilaisia hyödyntämään tuotteitamme parhaalla mahdollisella tavalla.
Olemme sitoutuneet vastuulliseen tuotantoon ja kehitämme ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä. Uutta kehittäessämme lähdemme henkisesti siitä, että luomamme ratkaisut ovat tarkoitettu ikuisesti asiakkaidemme käyttöön. Tavoitteemme on tarjota paras mahdollinen ääni, ja realismi syntyy käytännön kautta. On tärkeää olla nöyrä ja joka päivä opimme uutta.
Innovaatiomme syntyvät pitkäaikaisen työmme tuloksena. Ongelmat nähdään aikaisessa vaiheessa, vaikka ratkaisua ei aina ole heti valmiina. Prototyyppejä tehdään matkan varrella, ja ratkaisut muodostuvat pikkuhiljaa monien asioiden summana. Työmme ei ole ohjattu pakolla kehittää uusia tuotteita, vaan innovaatiot syntyvät ja jalostuvat matkan varrella käänteentekeviksi ratkaisuiksi. Opimme ja jalostamme ajatuksia, kunnes ne ovat valmiita markkinoille kestäviksi ja asiakkaiden tarpeita täyttäviksi ratkaisuiksi.
Haluamme osoittaa, että paikallinen huippuosaaminen ja globaalit innovaatiot voivat kulkea käsi kädessä, luoden pohjan maailmanlaajuisesti merkittävien ratkaisujen kehittämiselle ja valmistamiselle myös tulevaisuudessa.
JN SNEAKERS
JN Sneakers on kahden nuoren kenkäintoilijan perustama yritys, joka on erikoistunut uusien ja käytettyjen merkkikenkien myyntiin, huoltoon ja ostamiseen. Yrityksen takana ovat Jorik Hoxha ja Niklas Vakula, parhaat ystävykset, jotka jakoivat yhteisen intohimon kenkiin jo lapsuudessaan. Yhteinen matka alkoi ala-asteella, kun he tapasivat koulumatkalla, juuri kun “kenkäbuumi” oli alkamassa. Kaksikko vietti paljon aikaa tutkien ja ihastellen erilaisia kenkiä, mikä myöhemmin johti heidät perustamaan oman yrityksen: Kasvaessaan Jorik ja Niklas huomasivat, että jatkuva kenkien ostelu ei ollut järkevin taloudellinen ratkaisu, sillä kenkien hinnat kasvoivat jatkuvasti. He ymmärsivät, että heidän intohimostaan voisi myös tehdä liiketoimintaa. Näin syntyi JN Sneakers, joka on sittemmin noussut tunnetuksi yritykseksi erityisesti “laatikon ulkopuolisella” mainonnallaan.
Sosiaalisen median menestyksen ansiosta JN Sneakers on laajentunut pelkästä kenkien myynnistä myös sisällöntuotantoon verkossa, mikä on vahvistanut heidän asemaansa alalla. Yksi yrityksen perusarvoista on yhteisön tukeminen. Jorik ja Niklas uskovat, että yritysten pitäisi olla aktiivisia yhteisönsä jäseniä ja auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa. Tästä syystä JN Sneakers on lahjoittanut kenkiä vähävaraisille perheille Iisalmessa, josta yritys on lähtöisin. Lisäksi osa yrityksen tuotoista ohjataan nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä sitoutuminen yhteiskunnallisiin kysymyksiin on tehnyt heistä esikuvia monille muille nuorille yrittäjille.
Yrityksen menestyksen taustalla on Jorikin ja Niklaksen dynaaminen yhteistyö. Jorik Hoxha on yrityksen “villi kortti”, joka tunnetaan luovuudestaan ja rohkeista ideoistaan. Hän uskaltaa ajatella isosti ja heittäytyä epätavallisiin projekteihin. Hänen kekseliäisyytensä näkyy yrityksen markkinoinnissa ja myynnissä, ja hän on usein se, joka ehdottaa uusia tapoja erottua kilpailijoista. Niklas Vakula taas on yrityksen rationaalisempi osapuoli, “aivot”, joka huolehtii riskienhallinnasta ja pitää huolen siitä, että yrityksen toiminta pysyy kannattavana. Niklaksen tehtävä on arvioida Jorikin ideat ja tehdä niistä toteuttamiskelpoisia. Hän torjuu noin 90 % Jorikin villeimmistä ideoista, mutta jäljelle jäävä 10 % on usein juuri sitä, mikä vie yritystä eteenpäin.
”Vapaa-ajalla tykkään miettiä, mitä tekisin, kun on enemmän vapaata”, kertoo Jorik. “Vapaa-ajalla käyn salilla ja stressaan Jorikia” Niklas naurahtaa.
Niklasin kykyä pysyä rauhallisena ja tehdä harkittuja päätöksiä arvostetaan suuresti JN Sneakersissa. JN Sneakersin menestys todistaa, että loistavan tiimin luomiseen ei tarvita muuta kuin yhteinen intohimo ja täydentävät vahvuudet. Yritys on ylpeä juuristaan Iisalmessa ja aikoo pitää kiinni paikallisesta yhteisöstään myös tulevaisuudessa. Jorik ja Niklas ovat päättäneet, että JN Sneakers kasvaa ja kehittyy, mutta ei koskaan unohda, mistä se on lähtenyt liikkeelle.
Innostu JN Sneakersista verkossa:
Kotisivut
Instagram
TikTok